908388.jpg

Huomenta arkiaamuun. Vähän tuo vaaka temppuili. Olin koko ajan mitannut painoni vaa'alla, joka oli maton päällä. Siirsin vaa'an kovalle lattialle ja nyt se näyttää 800 g enemmän. No, aloituspainoon voi lisätä tuon. Aloituspaino siis 91,3 kg. Tänä aamuna nousin taas kuudelta ja join kupillisen kahvia sokerilla ja ruisleipäpalan, makkarasiivun kanssa. Vatsalihaksia olen nyt tehnyt 20 x. Töihin menen kahdeksitoista, koska meillä on ulkoiluiltapäivä. Siinä tulee taas liikuntaa. Päivittelen taas illemmalla.

Klo 10.15, Olen syönyt riisimuroja maidon kanssa lautasellisen, jogurttia 150 g ja paahtoleipäpalasen makkaralla. Vatsalihaksia tein 20 eli on tullut tehtyä tänään jo 40.

Nyt olen kotona. Ei tullut paljoa virkistysiltapäivässä ulkoiltua. No, pidimme tiimipalaverin ja saunoimme sekä tietysti söimme. Söin aika ison annoksen kinkkukiusausta ja salaattia sekä kahvin kanssa mustikkapiirakanpalan ja suklaakeksin. Sieltä tullessa me tyttöjen kanssa syötiin Fazerin Sinistä suklaata. Minä söin viisi palaa. Eli kaloreja tuli tälle päivälle. Iltapalasta en vielä tiedä.

Kohta pitää pitää 1000-kävijän arvonta. 647 on mittarissa.

Iltapalaksi vielä kevytviili ja kahvia yhden leipäpalasen kera.